VALMISTUKSESTA ASENNUKSEEN Olemme valmistajia, asiantuntijoita ja urakoitsijoita Aarsleff sukkasujutusputket valmistetaan mittojen mukaisesti Aarsleffin ISO sertifioidulla tehtaalla Tanskassa. Valmistusmäärä on yli 1000 kilometriä vuodessa. Aarsleff on ainoa eurooppalainen valmistaja/urakoitsija, joka asentaa itse valmistamansa sukkasujutusputket. Perinteikkäästä tanskalaisesta perheyhtiöstä kasvanut pörssiyhtiö on Euroopan suurin putkistojen saneeraaja. Konsernin yli 40 vuoden kokemus sukkasujutusputkista ja niiden aikana asennetut tuhannet sujutuskilometrit ovat takuuna tuotteemme ja asennustyömme laadusta. Aarsleff Oy tarjoaa viemärisaneerauksen parasta osaamista Suomessa. Jo vuodesta 1993 olemme toteuttaneet suomalaisten kuntien ja kaupunkien viemärisaneerausurakoita. Asiakaskuntaan kuuluvat myös teollisuuslaitokset sekä erilaiset kiinteistöt. Suomessa olemme uusineet vaurioituneita viemäreitä sujuttamalla 500 kilometriä, yli 50 kaupungissa ja kunnassa, useissa kymmenissä teollisuuslaitoksissa sekä sadoissa kiinteistöissä. Luotettavuus - Aarsleff-konserni on Euroopan johtava putkistojen saneeraaja - Aarsleff-sujutusputken valmistuksella ja asennuksella on ISO 9001 ja ISO 14001 standardit - Aarsleff-sujutusputken odotettavissa oleva käyttöikä on 100 vuotta - Aarsleff-sujutusputki täyttää standardin SFS EN 11296-4 vaatimukset paikalleen kovetettaville sujutusputkille www.aarsleff.fi
Share
Download PDF file